Viime vuosina olemme olleet menestyksekkäin tuloksin mukana monissa laajoissakin lääke- ja bioteollisuuden alan projekteissa. Haluamme olla osa mm. biopolttoainealaa ja muita kemianteollisuuden ja bioenergian tulevaisuuden aloja.
Ymmärrämme kemian- ja biokemianteollisuuden tiukkoja vaatimuksia säiliöiden sisäpinnoille ja aseptisille ominaisuuksille. Meillä on tarvittava osaaminen ja kokemus näiden vaatimusten täyttämiseen. Tarvittaessa voimme varustaa säiliöt myös instrumentein ja ohjauslogiikalla. Käytämme ohjauksissa Siemens S7-1200 logiikkaa.
Toimitamme palavan nesteen säiliöihin myös inertointijärjestelmiä, joilla voidaan ehkäistä tuotteen syttymistä ja parantaa käyttöturvallisuutta. Joillakin tuotteilla inertisointi voi myös parantaa tuotteen säilyvyyttä, kuten esimerkiksi öljyllä.
Tehokkaalla lämmönsiirrolla on mahdollista saada prosesseihin tuottavuutta. Lämmönsiirrolla voidaan vaikuttaa esimerkiksi jonkin kemiallisen reaktion käynnistämisestä tai prosessin nopeuttamisesta. Meillä on käytössämme laskentaohjelmat joilla voimme laskea suunnitteluvaiheessa tuotteen lämmitys- ja jäähdytysaikoja. Lisää tietoa voit lukea asiantuntija-artikkelistamme.
Valmistamme kolonneja kemianteollisuuden erilaisiin jalostusprosesseihin, joiden pituus on muutamasta metristä aina 60 metriin saakka ja halkaisija voi olla jopa kuusi metriä. Teemme kolonneja useista austeniittisista materiaaleista hastelloyhin asti. Voimme eristää laitteen tarvittaessa konepajalla, mikä nopeuttaa asennusta asiakkaan työmaalla. Asennamme ja välitämme tarvittaessa myös kolonnin sisäpuolisia täytekappaleita.
Olemme tehneet erilaisia reaktoreita
teollisuuteen laboratorio mittakaavasta aina isoihin teollisuuden reaktoreihin.
Valmistamme asiakkaan lähtötietojen perusteella reaktoreihin erilaisia
sekoitinratkaisuja ja teemme niihin virtausmallinnuksia.
Olemme toteuttaneet mm. seuraavia tuotteita kemian- ja biokemianteollisuuden yrityksille:
- Varastotankki
- Varastosiilo
- Fermentointisäiliö
- Kolonni, hartsikolonni, ioninvaihtokolonni
- Tutkimuslaitteisto
- Granulaattisiilo
- Tyhjiökammio
- Kemikaalisäiliöt
- Kemialliset reaktorit
- Säiliöt lämmitys- tai jäähdytysvaipalla
- Inertisointijärjestelmät
- Valmistamme laitteita ja säiliöitä myös puhdas tiloihin
Tyytyväisiä asiakkaitamme ovat mm.
- Genencor International Europa Oy, Jämsänkoski & Hanko
- Rintekno / Neste Jacobs Oy
- Kemira Chemie S.A., Ranska
- Roal Oy, Rajamäki
- Altia, Koskenkorva