Siirry suoraan sisältöön

Tankki Oy – päättäväinen kehittäminen ja jatkuvuus ennen kaikkea! Tarinaa takana jo 55 -vuotta

Tankin tarinan tukijalkana on koko toiminnan ajan ollut meijeriteollisuus ja panimoteollisuus, mutta olemme osoittaneet vahvaa osaamista heti alusta lähtien myös bio-, puu-, paperi-, elektroniikka- ja automaatioteollisuudessa. Myös Tankki Oy:n suunnittelemat ja valmistamat jäävesisiilot ovat säilyttäneet asemansa yrityksen keihäänkärki tuotteina. Valmistimme ensimmäisen jäävesisiilon jo vuonna 1978 Valio Jyväskylään ja se on edelleen käytössä. Jäävesisiilojen mahdollistama energian varastoiminen on kenties nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Arvaamattomat ja nopeat muutokset ovat värittäneet viime vuosikymmeniä, eikä niiden tulevaisuudessakaan odoteta loppuvan. Tankin vahvuuksia ovat päättäväinen halu kehittyä, tyytyväiset asiakkaat ja sitoutunut, ammattitaitoinen henkilökunta.

Olemme aina panostaneet huippu osaamiseen, laatuun ja puhtauteen. Näiden arvojen mukaan toimiminen on johtanut siihen, että pystymme täyttämään nykypäivän kiristyneet vaatimukset. Jatkamme sitkeästi ja päättäväisesti ponnisteluja kehittämisen saralla: tällä hetkellä panostamme erityisesti osaamisen kehittämiseen ja digitalisaatioon.

Tämän vuoden mielenkiintoisia projekteja ovat olleet muun muassa Museovirastolle räätälöidysti valmistettava tiettävästi ensimmäinen museokäyttöinen arkeologisten ja meriarkeologisten metalliesineiden konservointiin tarkoitettu laitteisto ja Arabian niemimaalle toimitettavat polyeteenin varastointijärjestelmät, jotka ovat jatkumoa 10-vuotta sitten alkaneesta yhteistyöstä – Tankin tinkimätön linja laadukkaana tuotevalmistajana on siis huomioitu.    

On hienoa olla osa Euroopan laajuisesti merkittävää metalliklusteria – olla yhtenä vahvana toimijana tukemassa Ähtärin elinvoimaa.

Tankin tuotanto 1970-luvulla

Suvi Sunell