Siirry suoraan sisältöön

Tankki takaisin maidonkeräysvaunujen valmistajaksi

Yrityksemme alkuvaiheissa 70- ja 80-luvulla teimme kymmeniä maidon keräysautoja sekä -perävaunuja eri osuuskunnille ympäri Suomea. Valmistimme myös joitakin paloautoja vielä 90-luvulla.

Valion standardoitua perävaunujensa rakenteen näimme, että paluuta tälle markkina-alueelle kannattaa kokeilla, sillä käytettävät materiaalit ja menetelmät ovat samoja kuin kiinteästi asennettavissa säiliöissä.

Kehityspäällikkö Petteri Tahvanainen Valiolta oli halukas tekemään pilottivaunun, johon Tankki tekisi säiliöosuuden ja VAK rakentaisi alustan. Molemmilla oli oman alansa huippuosaamista.

Järjestimme useamman kehitystilaisuuden, joiden tavoitteena oli, ei enempää eikä vähempää, kuin suunnitella ja tehdä Suomen paras perävaunu. 

Ensimmäisten vaunujen ollessa nyt ajossa kuljettajilta saadut kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia.

Aiomme jatkaa rakenteen kehittämistä myös jatkossa ja selvitämme myös muita käyttökohteita perävaunuille.

Antti Rantala
toimitusjohtaja, Tankki Oy