”Etuna on hyvin laadukas työ.
Valmiudet ovat kunnossa tehdä vaativiakin säiliöitä”,
toteaa asiakkaamme Klaus Hämäläinen CP Kelcolta.
Tankki on toimittanut menneiden vuosien aikana Äänekoskella sijaitsevalle CP Kelcolle ja sen edeltäjälle useita erilaisia säiliöitä pienemmistä sykloneista aina isoihin varastosäiliöihin. Mukana on ollut myös säiliöitä eksoottisilla sekoittimilla varustettuna.
Tavoitteena on jatkaa hyvää yhteistyötä myös jatkossa. Autamme asiakasta erilaisten haasteiden ratkaisemisessa. Välillä ne ovat uusien säiliöiden toimituksia ja joskus nopeastikin eteen tulevia kunnossapitoon liittyviä korjauksia tai muutoksia. Olemme toteuttaneet myös haastavia asennuksia asiakkaan rakennuksen sisällä. Tällöin uusi säiliö on koottu osista vanhan säiliön tilalle.
Uusien säiliöiden osalta olemme pystyneet hyödyntämään suunnitteluosastomme laajaa osaamista erilaisten rakenteiden suunnittelussa ja vaativien rakenteiden lujuuslaskennassa. CP Kelcon kunnossapitopäällikkö Klaus Hämäläinen toteaakin, että ”suunnittelun osaaminen on Tankilla omaa luokkaansa”.
Kokenut asennustiimimme on tukenut tehtaan omaa kunnossapitoa erilaisissa säiliöihin liittyvissä huolto- ja muutostoimenpiteissä. Dokumentoimme tekemämme muutokset asianmukaisesti asiakkaan omaa huolto-henkilöstöä ja määräaikaistarkastuksia varten, jotta myös vuosien päästä on tiedossa mitä on muutettu.
Klaus Hämäläisen mukaan ”Tankilla on voimakas halu viedä projekteja yhdessä loppuun. Jos on ollut haasteita niin kaikki on saatu ratkaistua hyvässä yhteistyössä. Käytettäessä 3D-malleja ratkaisua on helppo hakea jo näytöllä ja miettiä miten edetä. Asentajien ammattitaito on huippuluokkaa ja he ottavat asiakkaan vaatimukset sekä turvallisuuden huomioon, mikä varmistaa hyvän lopputuloksen”
CP Kelco on maailman johtava hydrokolloidien tuottaja, joka toimii yli sadassa maassa. CP Kelco tarjoaa laajan tuotevalikoiman eri käyttötarkoituksiin, mm. paperi- ja kartonkiteollisuuteen, öljynporaukseen sekä elintarvike-, hygienia- ja lääketeollisuuteen. Yhtiö työllistää yli 2000 henkilöä ja sen omistaa J.M. Huber Cor-poration.